Tervetuloa rikosten uhreja palveleville sivuille Sivuilla käydään läpi oikeudellista prosessia aina rikosilmoituksen tekemisestä oikeudenkäyntiin käräjäoikeudessa ja ylemmissä oikeusasteissa. Kun oikeudenkäyntiä lähestytään uhrin näkökulmasta, keskeisiä teemoja sivuilla ovat myös vahingonkorvausvaatimukset sekä oikeudenkäyntikulut. Lisäksi sivuilla käsitellään lähestymiskieltoasiaa sen koskettaessa monia rikoksen uhreja taikka rikoksen uhassa eläviä. Oikeudellisen tiedon ohella uhri tarvitsee usein myös muunlaista tukea ja neuvoa. Tätä silmällä pitäen olemme koonneet sivuille joitakin linkkejä muista auttavista tahoista. Näillä sivuilla ja toiminnassamme muutoinkin pyrimme vastaamaan tiedontarpeeseen ja toimimaan uhrin aseman helpottamiseksi. Lisäksi toivomme sivujen oikovan yleisiä vääriä käsityksiä, joita vallitsee esimerkiksi vahingonkorvausten ja oikeudenkäyntikulujen suhteen. Vääriä käsityksiä oikomalla myös toivottavasti rohkaisemme sivuilla käyviä kääntymään puoleemme. Lakimiehen käyttäminen avustajana prosessin eri vaiheissa on usein perusteltua, ja kuten oikeudenkäyntikuluja käsittelevässä osiossa kerromme, ei tämä yleensä aiheuta uhrille ainakaan merkittäviä kustannuksia. On muistettava, että suurin osa suomalaisista kuuluu kotivakuutuksen oikeusturvaedun ja/tai julkisen oikeusavun piiriin, jolloin kustannukset saadaan katetuksi joko kokonaan tai ainakin osaksi vakuutuksen nojalla tai valtion varoin.Saadaksenne lisätietoa palveluistamme, voitte olla meihin yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai suoraan sivuiltamme löytyvällä kaavakkeella. ________________________________________________________________________________Lait ja asetukset muuttuvat alati oikeudellistuvassa yhteiskunnassa, joten emme vastaa sivuilla mahdollisesti olevista virheistä. Pyrimme kuitenkin päivittämään sivuilla olevia tietoja säännösten muuttuessa. Haluamme huomauttaa myös siitä, ettei näillä sivuilla ole mahdollista kertoa kaiken kattavasti rikostapahtumaan liittyvästä oikeudellisesta prosessista. Toivomme kuitenkin sivuilla olevien kirjoitusten tarjoavan uhreille oikeudellista perustietoa sekä opastusta siihen, mistä voi saada apua asian eri vaiheissa. |